Vain elämää, ei sen enempää

Niin se vaan kalenterin sivu taas tuossa välissä kääntyi helmikuun puolelle ja sitä myötä kevät lähenee askel askeleelta. Vielä kevään tuulia ehkä ei aivan ole aistittavissa, mutta kuukauden päästä tilanne on jo tyystin toinen. Sitä ennen kaivetaan vielä talven parhaat puolet esiin ja otetaan niistä ilo irti - kesä kyllä sieltä tulee helteineen ja syksy perään ajallaan. 

Yksi vain ja ainoastaan talvella toteutettava harrastus alkaisi olla kohtapuoleen toteuttamista vailla - nimittäin se moottorikelkkailu. Sain tutun alan yrittäjän kautta erittäin hienon tarjouksen (kiitos vain, Metsänväki) jota ei voi olla hyödyntämättä - saas nähdä josko mukaan innostuisi lähtemään tuttuja ja luokkatovereita turvallisuusalalta, voisi sitten pitää sellaisen kevättalven "luokkaretken" kelkkasafarin, lumisten maisemien ja nuotion ääressä istumisen merkeissä! Samalla firmalla on myös paljon muita kokeilemisen arvoisia juttuja, kuten poro- hevos- ja huskyajelut ja erilaiset metsästys- ja kalastusreissut. Kiinnostuneita on jo ilmoittautunut mukaan, joten täytyypä ottaa reissu toteutukseen tässä lähiviikkoina, viimeistään maaliskuun aikana! 
Vaikka kuinka sitä asuukin kaupunkiympäristössä ja on täälläkin runsaasti hyviä puolia - vilskettä, vilinää ja virikkeitä joka mielihaluun, mutta niin se vain maalla syntyneen ja maalla valtaosan elämästään asuneen ja sinne sydämeltään juurtuneen tytön mieli metsän ja villin luonnon keskelle kaipaa. Molemmista ympäristöistä kun etsii ne hyvät puolet niin aina parempi!

Sopivan kiireistä on oma elämä edelleen ollut, mielen virkeänä vartiointihommien lisäksi pitää kuntosalilla treenaaminen, ajoittaiset Onnelan narikkatyöt ja nykyisin myös Kajaanin Hokin jääkiekkopeleissä järjestyksenvalvojana toimiminen. Pari luokkatoveria, isoja miehiä molemmat, treenaavat säännöllisesti Kajaanissa Balancen kuntosalilla, entisen Bepopin ja sitä edeltäneen iki-ihanan Montun tiloissa, ja sinne on minuakin houkuteltu tutustumaan. Ja minä rämäpäähän tietenkin olen menossa pää kolmantena jalkana, hulluja kun ei juuri yllyttää tarvitse - maanantaina olisi tarkoitus käydä paikka tsekkaamassa. Lady Linellehan minulla on jo voimassaoleva jäsenyys olemassa aina ensi syksyyn saakka, mutta jos Balance osoittautuu hyväksi paikaksi (mitä en yhtään epäile), voisin vuokrata nykyisen salijäsenyyden joksikin aikaa jollekin toiselle. Kuitenkin aavistuksen verran lisää voisi treenata kroppaa kiinteämmäksi, niin että saisi lisää lihasta näkyviin. 

Tähän kuntoiluun lisäpotkua tuo meille turvallisuusalalta annetut etätehtävät, jotka liittyvät terveellisen elämän hahmottamiseen ja oman, henkilökohtaisen liikuntasuunnitelman tekemiseen. Tarkoituksena on jo pitkään ollut laatia mielekäs ja realistinen suunnitelma, jonka mukaan edetä ja jossa olisi selkeät tavoitteet ja suuntaa-antavat raamit ruokavalion suhteen. Ainakin tähän asti aineenvaihdunta on ollut sen verran kiitettävää, että jokaista syömistä ei todellakaan ole tarvinnut laskea, mutta vaikka munkit ja pullat ei kropassa näkyisikään, ei niiden syöminen ole viisasta jos mielii saada kunnolla näkyvää tulosta kuntosalilta ja pitää kolesteroliarvot jatkossakin hyvinä. Sen verran intohimoinen suhde ruokaan minulla kuitenkin on, että millään salaatinlehdillä ja porkkanoilla en ala elämään, ihanteellisinta onkin löytää se kultainen keskitie, jossa ruokavalio perustuu terveelliselle pohjalle mutta jossa kaikkea muutakin mitä mieli tekee voi syödä vähän kerrallaan. 

Tavoitteet tuolle liikuntasuunnitelmalle ovat siis kiinteytys ja hienoinen lihasmassan kasvatus, mutta myös kestävyyskunnon nosto. Se onnistuu sykettä nostavilla lajeilla kuten esimerkkeinä lenkkeily, pyöräily ja uinti, mutta myös kuntosalilta löytyy pelit ja vehkeet auttamaan; esimerkiksi juoksumatto, kuntopyörät ja varsinkin erityisen loistava laite nimeltä crosstrainer. Sillä olen salilla melkeinpä joka kerta tovin treenannut, ja laitteen digitaalisessa näytössä pyörivien tietojen ansiosta pysyy perillä myös siitä, onko kunto kohentunut ja paljonko kaloreita palaa. En tiedä, onko tulokset miten tarkkoja, mutta kun olen esimerkiksi 12 minuutin eli Cooperin testiä vastaavan ajan laitteella treenannut, on laite ilmoittanut juostun matkan pituudeksi huimat 2800-3100 metriä, eli juuri tässä Cooperin testissä mitattuna loistavan ajan! Pitää keväämmällä ihan lenkillä luonnossa juostessa testata, mihin kunto siinä ympäristössä riittää, mutta vaikuttaa kyllä lupaavalta.

Muuten on elämä pyörinyt ihan mukavissa merkeissä työnteon ohella; ruuanlaiton ja leipomisen, musiikinkuuntelun, kauppareissujen, Facebookin, siivouksen, saunomisen, laskujen maksamisen, auton tankkaamisen ja muun arkisen merkeissä, eli siis ihan tavallista elämää päivästä toiseen viettäen. Aamut vaihtuu iltaan ja toisinpäin, viikonpäivät seuraa toistaan ja maa kiertää tuttua rataansa. Se on sitä elämää kaikkine kohokohtineen ja kääntöpuolineen. 

Loppukevennykseksi listaan tähän joitakin oleellisia tärppejä tälle helmeilevän kauniille helmikuulle:

• Kuukauden tv-ohjelma: ikisuosikki Emmerdalen ohella sketsisarja Putous
• Kuukauden lehti: uusin Cosmopolitan loistavine Beauty Awards -vinkkeineen (olin jo kauan etsinyt sopivaa violettia luomiväriä entisen, jo loppuneen ja myynnistä poistuneen tilalle, kunnes löysin Nivealta lehden ansiosta positiivisen yllätyksen)
• Kuukauden mielijohde: mustat hiukset sai vaaleampaa väriä, nyt ne ovat taas tovin tauon jälkeen tummanpunaruskeat ja lisää muutosta olisi vielä lähiaikoina tarkoitus laitattaa..otsatukkaan rakastuin niin, että siitä tuskin heti maltan luopua!
• Kuukauden hankinta: aiemmassa blogimerkinnässä mainittu ihana, punainen vuodesohva
• Kuukauden biisilista: (mm. näitä tulee kuunneltua juuri nyt) 

Lady GaGa / Starstruck, Dance In The Dark, Bad Romance
Viikate / Eräs kaunis päivä, Käki, Viina terva ja hauta
Madonna ft. Lil Wayne & David Guetta - Revolver
Teddybears - Cobrastyle
The Egg - Walking Away (taannoisen Citroën -automainoksen, jossa auto muuttui robotiksi ja luisteli jäällä, biisi)
Jadyn Maria ft. Flo-Rida - Good Girls Like Bad Boys
Timbaland ft. Nelly Furtado - Morning After Dark
(ikisuosikki) Milow - Ayo Technology
(wanha klassikko) Jason Donovan - Sealed With A Kiss

+ iso kasa teinivuosien ihkuja ja söpöjä biisejä, joista ei sen enempää tältä erää
+ tottakai ikuinen ykkönen, konemetallikuningas Rammstein!

Kuten varmaan jokainen on huomannut jatkuvasta hehkutuksesta, kolme lippua Rammsteinin tämän kuun keikalle olisi hallussa, saa vain nähdä miten keissin käy kun töiden puolesta on semmoinen kiirekausi menossa että oksat pois! Pari viikkoa tässä olisi vielä aikaa suunnitella ja sumplia, mutta ainahan on olemassa plan B; tässä tapauksessa se on kesän Provinssirock jonne tämä saksanmaan ylpeys myös tulee esittelemään taitojaan..tämä jää nähtäväksi! Hyötykäyttöön liput menee joka tapauksessa - joko menen paikalle itse tai sitten saan niistä hyvän hinnan myymällä eteenpäin, kun tarjouksiakin on jo tullut. Niin tai näin, elämä kulkee eteenpäin ja minä sen mukana!

Oikein loistavaa, lumista ja kaunista helmikuuta ja huomaamatta lähestyvää kevättä kaikille, palataan taas ensi jaksossa.

Tammitunnelmia

Tammikuu kulkee vähitellen kohti loppuaan vaihtuakseen helmikuuksi ja siitä edelleen kohti vähitellen lähenevää kevättä. Päivä on pidentynyt jo rutkasti; valoisan vuorokaudenajan huomaa kasvavan miltei silmissä. Pimeää silti vielä riittää - sen huomaa selvästi, kun työskentelee paljon ilta- ja yöaikaan. On vartioimisvuoroja ilta- ja yöpiireissä ja luonnollisesti yölliseen aikaan tapahtuvia Onnelan työvuoroja. Mutta voiton puolella ollaan jo, eikä ole enää kaukana ne kesäiset yöttömät yöt, paahtava aurinko ja kukoistava, virheä luonto!

Tiistaina aamu lähti käyntiin sairastellessa. Tai oikeastaan huomasin sen jo edeltävänä yönä, miltei heti iltavuorosta 23 aikaan tullessa ja nukkumaan ryhtyessä että olo on huonompaan päin. Lienenkö palelluttanut itseni kylmässä pakkasyössä työskennellessä vai mahtaneeko olla tarttuvaa sorttia, ken tietää, mutta johan tuo kaikkien todennäköisyyslaskelmien mukaan oli jo aikakin sattua omalle kohdalle - en edes muista, milloin olisin sairastanut viimeksi. Niin se vain kovinkin Kovalainen kellistyy sänkyyn flunssan edessä, mutta ehkä ihan hyvä vain pysähtyä välillä lepäämään - vaikka sitten pakon edessä kun ei terveenä malta eikä tajua hieman hellittää. Hyvähän se vain on, että intoa ja motivaatiota työhön ja harrastuksiin riittää, mutta ilman riittävää lepoa ja irtiottoa aika-ajoin sitä ennemmin tai myöhemmin palaa väkisinkin loppuun. 

Tilasin tuossa maanantaina hetken mielijohteesta Askon huonekaluliikettä kierrellessäni eilettäin alennusmyynnissä olleen ihastuttavan vuodesohvan, vaikka tarkoitus oli vain kierrellä ja katsella tarjontaa. Vähän oli kuitenkin mielessä juuri tietynlainen sohva, jota en kuitenkaan ihan heti uskonut löytäväni - toisin kävi. Tämä oli NIIN rakkautta ensisilmäyksellä, että en voinut vastustaa, vaan kuin hypnoosissa havahduin täyttäessäni jo tilauslomaketta ja maksaessani käsirahaa. Juuri sellainen sohvien täydellisyyden ruumiillistuma kuin tähän hätään olin etsimässäkin - sopivan pieni tähän 48 neliön kaksioon, juuri oikean värinen (kirkkaan ja räiskyvän punainen) ja helposti levitettävissä sängyksi. Lisäksi se on juuri sopivan trendikkään ja siron mallinen, ei mikään iso ja painava, ruma rohjake. 

Sopii kuin nyrkki silmään omaan persoonaan ja tähän muutenkin jo punaisen sävyillä sisustettuun asuntoon! Tässä lähitulevaisuudessa kun todennäköisesti omistusasuntokin tulee ajankohtaiseksi, sisustus on jo melko tarkkaan mietitty - ne samat tummanruskeat lattiat ja puna-musta-valkoinen värimaailma josta jo joskus aiemmin puhuin. Mieheltähän ei tunnetusti edes kysytä? No tottakai kysytään, mutta tässä tapauksessa työnjako on sopusoinnussa niin, että mies tekee mielellään käytännön puolen töitä jotka minä visualisoin etukäteen :D
Sitten kun on isompi asunto, olisi tarkoitus hommata muhkeammat ja isommat saman värisävyn sohvat, jollaisia tuossa syksymmällä Suomi-Soffalla jo katselinkin.

Kirjoitin tuossa aivan karmean pitkän pohdinnan ja litanian liittyen epäsuhtaan, jonka tämän maailman menossa olen huomannut sen raakuuden ja epäoikeudenmukaisuuden suhteen, ja miten tunteettomat ja julmat persoonat kulkee kaiken läpi komeasti porskuttaen, mutta deletoin koko purkautumisen lopulta, kun flunssaisessa olotilassa jutun punainen lanka alkoi kummasti kadota johonkin ja tekstiä alkoi tulla enempi tai vähempi asian vierestä. Tosin se ei ole vain flunssan piikkiin pistettävä ilmiö - allekirjoittanut kun oikein vauhtiin pääsee jutuissaan, niin uusi asia alkaa ennenkuin entinen on loppuunkäsitelty.

Ruokamaailmassa kohtasin tässä mielenkiintoisen jutun - aikaisemmin en ole koskaan innostunut kokeilemaan nuudeleita, en tiedä miksi, vaikka muuten pastaruuasta kovasti pidänkin. Pari kertaa tässä taannoin olen kuitenkin tehnyt tähän aasialaiseen pikaruokaan tuttavuutta ihan mielenkiinnosta, samassa yhteydessä kun kokeilin tehdä muutakin itämaista ruokaa, ja täytyy sanoa että varsinkin wokkipannussa paistettuna nämä maustetut pastavalmisteet ovat varsin oivallinen ruoka. Täytyy alkaa tekemään useamminkin, varsinkin muun aasialaisen ruuan ohella, kuten esimerkiksi hapanimelän kiinalaisen kastikkeen kanssa, jota olen muutamia kertoja huvikseen värkännyt alusta loppuun varsin hyvällä lopputuloksella. Kotiraati ainakin on pitänyt kovasti - ja viimeistään silloin kun mies siitä tykkää, voi sanoa että on onnistunut työssään, koska tälle epäviralliselle ruokakriitikolle ei mikä tahansa ruoaksi nimitettävä sotku kelpaakaan. Myös perinteinen kiinalaiseen tapaan paistettu thairiisi sipulilla ja kananmunalla täydennettynä on erinomainen ruokalaji, jopa ihan siltäänsä syötynä. 

Itse olen huomannut viime aikoina, että liha maistuu itselle yhä vähemmissä määrin. En ole tietoisesti sen syömistä vältellyt, ja aina olen kovaan ääneen toitottanut että meikäläisestä ei kyllä mitään pupunruuan popsijaa saa kirveelläkään (eikä täysin varmasti saakaan), mutta ihan huomaamatta melko merkittävissä määrin on lihansyönti jäänyt paljon vähemmälle. Varsinkin tiettyjen lihojen syöminen. 
Ennen minulla oli intohimoinen rakkaussuhde kananlihaan, mutta nykyään sekään ei oikein meinaa enää maistua. Sianlihasta puhumattakaan. Kunnon naudan lehtipihvi kelpaa edelleen, samoin kuin hirven ja poron lihaa on hankala vastustaa - kalasta puhumattakaan - mutta saa nähdä mikä kehitys tulee tätä menoa olemaan - aiemmin kun olen syönyt kaikenlaista lihaa laidasta laitaan. 

Jollain tapaa sitä on myös ehkä herännyt tehotuotannon karuun todellisuuteen - vaikka se ei miään syy lihansyönnin vähentämiseen olekaan. Inhottaa vain ajatella, miten nykymeno on sitä, että eläimet jalostetaan pelkästään ihmisen hyödykkeeksi - niiden elämä on erittäin lyhyt ja usein epäinhimillinen. Itse maatalousalaa opiskelleena ja alan tutkinnon suorittaneena, ja monilla tiloilla töitä tehneenä voin sanoa, että Suomessa onneksi eläimillä asiat on verrattain hyvin, mutta on silti surkeaa nähdä, mihin tilaan esimerkiksi lehmät on jalostettu. Eläimet olisivat ilman ihmistä täysin avuttomia valtavinen utareineen, ja niiden elämä on muuten merkityksetön kunhan vain maitoa tulee tarpeeksi ja siitä suoraan korkealaitaisen kautta lihoiksi. Jokainen eläin on kuitenkin omissa silmissä yksilö, oma persoonallisuutensa, jolla on omat tapansa ja tunteensa. Se näkee, kuulee ja kokee asiat ympärillään, se vaistoaa paljon asioita, se tuntee kipua, mutta se ei osaa puhua. Sitä harvempi taitaa ajatella, kun ostaa kaupan siistiltä hyllyltä siististi vakuumiin pakatun palasen jonkun Mansikin sisäfilettä. Palan jonkun lyhyen elämän eläneen tuotantoeläimen lihaa - eläimen jolla myöskin oli tunteensa ja vinkeensä, joihin kukaan ei kuitenkaan koskaan tohtinut eikä viitsinyt tutustua. Itse voin sanoa varmasti sen, että en koskaan voisi syödä sellaisen eläimen lihaa, jonka itse on joskus tuntenut ja jota on hoitanut. Ihminen on pahin peto, mitä maa päällään kantaa. Kaikki, mistä ei ole itselle hyötyä, heivataan pois tieltä. Metsästyskoira, joka ei osoittaudu tarpeeksi toimivaksi metsällä, saa kuulan kalloonsa heti alkuunsa vaikka miten olisi muuten symppis ja lupsakka luonteeltaan, tuotantoeläin joka ei tuota tarpeeksi, on valmista teurastavaraa vaikka muuten ei olisi mitään vikaa. Sitä se elämä valitettavasti on - joku voi vain kohauttaa olkapäitään, mutta kaikille asia ei ole aivan näin yksinkertainen. 

Niin että vieläkö otetaan puheeksi se, miksi tämä maailma on herkille ja empaattisille ihmisille ajoittain kova paikka elää?

Töitä, paheita ja painajaisia

Kovimmat pakkaset päättivät antaa hieman myöten, ja keli on ollut kuin kesä konsanaan - ei siinä muutaman asteen pakkanen tunnu enää missään, kun vasta mittarit paukkuivat tuon tuosta - 30 asteen tuolle puolen. Tällä viikoa kelit tosin kiristynevät aavistuksen, mutta ei s ehaittaa, se kuuluu asiaan kun tammikuuta eletään. Enää pari kuukautta niin talven selkä on taitettu ja kevät tekee kovaa vauhtia tuloaan!
Ihmisillä on tipattomat tammikuutkin jo voiton puolella, kenellä nyt sellainen sattuu olemaankaan työn alla - tosin itse miellän moisen keksinnön lähinnä alkoholiongelmaisten päähänpistoksi ja tekosyyksi lieventää hetkellisesti omaatuntoaan. Ihminen, joka osaa käyttää alkoholia viisaasti, ei tarvitse mitään tiettyä selvää kuukautta, vaan osaa ottaa viinaa ihmisiksi läpi vuoden. Ennemmin 12 kuukauden kohtuukäyttö, kuin 1 kk vesiselvänä ja 11 perseet olalla ja paljaana. 

Työ vartijanhommissa on alkanut varsin leppoisissa merkeissä, vaikka ihan oikeisiin tositilanteisiinkin on päässyt mukaan. Kaikki on kuitenkin ennakko-odotuksiin nähden mennyt varsin loistavasti, ja monien peloittelut ovat osoittautuneet melkolailla liiotelluiksi. Työporukka on ollut äärimmäisen mukavaa ja työtehtävät samoin, toivotaan että jatko sujuu samoissa merkeissä. Muilta osin en aiheesta sen liiemmin lavertele julkisesti, mutta tiivistettynä voisi sanoa että tällä rintamalla on kaikki kunnossa ja kivassa myötätuulessa vieläpä.

Mennyt viikko oli melkoisen hektinen - vartijantöiden lisäksi aikataulua on tiukentanut kuntosaliharrastus ja narikkahommat Onnelassa. Viime viikollakin on ensin arkipäivät vartijanhommia, ja sen lisäksi keskiviikko, perjanai ja lauantai narikassa. Mutta ei passaa valittaa, on vain ja ainoastaan hyvä että pääsee tekemään ja kokemaan kaikenlaista eikä tarvitse olla toimettomana kuin Ö aapisen nurkassa ikään - sohvaperunan rooli sopii ehkä monelle muulle ihmistyypille, mutta ei minulle. Erilaiset työtehtävät, harrastukset ja niiden kautta kertyvät sosiaaliset kontaktit sopivissa määrin ovat omiaan pitämään niin fyysisen kunnon kuin myös psyykkeenkin kohdillaan - vaikka tietyllä tapaa yksinäinen susi ja oman polkujen tallaaja olenkin.

Narikkatyössä myös sietokyky humalaisten ihmisten kanssa kommunikointiin kohenee kummasti, vaikka itse yleensä kuskina ollessa siihen vuosien varrella aika lailla olenkin tottunut. Jos jokaisen heiton alkaisi ottaa henkilökohtaisesti eikä itseluottamus olisi kohdillaan, tätä työtä ei jaksaisi päivääkään. Tilanteita ja kommentteja satelee laidasta laitaan, mutta vähitellen ne alkaa mennä rutiinilla olkia kohautellen tai toisesta korvasta ulos ennenkuin toisesta on sisäänkään asti ehtinyt. Ja niille, jotka muutamaa perusasiaa eivät ole vielä sisäistäneet: ei, minä en ole syyllinen siihen , että narikkamaksu nyt sattuu olemaan sen 2,5 euroa. Minä en myöskään voi mitään sille, että narikkalappusi on baarin melskeessä mystisesti kadonnut ja sinun pitäisi juuri nyt saada narikan 700 muun takin joukosta juuri se sinun musta takkisi. Ai sekö jossa on vasemmassa sisätaskussa sininen huulirasva? Joo, minäpä etsin samalla kun kymmenen muuta odottaa vuoroaan vieressä. Jaa sekö olikin vasemmassa taskussa? Ei kun se olikin sinulla farkkujesi taskussa. No, musta se takki oli kuitenkin!
Minä en myöskään lähde sinun mukaasi työvuoron jälkeen, en vaikka tarjoaisit mitä tahansa Mastercardia, Visaa tai S-Bonuskorttia rehvakaasti tokaisten "veloita sitten siltä!". Eikä minulle voi maksaa sitä kahden ja puolen euron narikkamaksua luonnossa, ei sitten millään. Ei voinut eilen, ei voi tänään, eikä voi huomennakaan. Enkä anna alennusta siksi, että sinä hymyilet nätisti tai että sinä vain ihan äkkiä käyt katsomassa onko äitisi kumminkaiman serkkupoika lähtenyt tänään tuopille. 

Pääosin kuitenkin ihmiset ja tilanteet ovat mukavia, ja ne vaikeimmatkin on saatu suhteellisen sopuisasti selvitettyä. Itsellä ei ole mitään pahaa sanottavaa Onnelasta, sen meiningistä tai työporukasta - eiköhän tuo ollut suurinpiirtein tiedossa työhön suostuessa että mitä sitä edessä on ja millaiseen soppaan sitä on lusikkansa työntämässä - oikeastaan päinvastoin todellisuus oli ennakkoluuloja pehmeämpää. 

Erilaisia ihmisiä ja niiden edesottamuksia tyystin muissa ympyröissä seuratessa tässä välillä miettii, mihin ihmisiltä on terve järki oikein kadonnut. En edes kehtaa alkaa luetella niitä lukuisia mahdollisia syitä, jotka olen mielessäni todennut ainakin osasyylliseksi tähän ilmiöön, mutta tosiasia on se että (taas Irwiniä lainaten) täällä hiihtää vastaan ties mitä paukapäitä. Valtaosa on toki kohtuunormaaleja yhteiskunnan kansalaisia, mutta se pieni murto-osa on niitä, joilta on varmaan alusta alkaenkin ollut vintillä valo pimeänä ja joita on penskana jenkkikassissa kannettu eikä paljoa ole kantojen kohdalla nosteltu..paljon olen minäkin nähnyt, kuullut ja kokenut, mutta joidenkin tempaukset ovat edelleenkin sitä luokkaa ettei tiedä itkeäkö vaiko nauraa. Parempi tietenkin olisi vain sivuuttaa ne olkia kohauttamatta, mutta oikein maksimaalinen typeryys on asia, joka kerta toisensa jälkeen vain jaksaa hämmästyttää. Ja koska tiedän, että eräs tällainen ruuvinsa pudottanut poloinen varmasti tätäkin tekstiä silkkaa uteliaisuuttaan lukee, toivon että hänkin kehittäisi jossain välissä mieluummin sen ihka oikean elämän. Ja koettaisi nostaa pohjalukemissa rypevää itsetuntoaan jollain muulla keinolla, kuin puhumalla silkkaa paskaa ja saamalla naurettavia tunteenpurkauksia keskellä kaupungin vilkkainta kauppaa. Eikö sitä sanota, että oman kumppanin eksät on aina niitä kaikkein pahimpia? Ehkä joo, mutta toisinaan niistä kuoriutuu suoranaisia painajaisia. 

Se siitä, ja toivottavasti sekin minusta, ainakin minulla on henkilökohtaisesti parempaakin tekemistä. Kuten vaikka se, että haluaisin vuosikausien katkoksen jälkeen kokeilla pitkästä aikaa taas hiihtämistä ja laskettelua. Välineitä ei vain ole tullut hommattua eikä aikaakaan muka ole koskaan ollut, mutta ainakaan olosuhteiden puutteesta ei voi nyt valittaa - tässä muutaman sadan metrin päässä kun on koko Vimpelinvaaran ulkoilualue kaikessa komeudessaan! Vaaraa kiertää 4 km mittainen valaistu latu, ja lisäksi on myös muita latuja kaupungin tuntumassa jossa suksien kanssa voisi viilettää menemään. Tänään tuli käytyä samainen latureitti kiertämässä kävellen raikkaassa ja sopivan kirpakkaassa talvisäässä. 
Laskettelukaan ei tyystin mahdoton ajatus olisi, vaikka edellisestä ja toistaiseksi ainoasta kerrasta onkin aikaa jo kohta 9 vuotta (se oli ysiluokalla se..jestas että aika kuluu äkkiä). Vuokatin upeat rinteet kun eivät ole reilua 30 kilometriä kauempana - enää puuttuu vain se hullu päähänpisto..sitä odotellessa - niitä kun tunnetusti riittää!

Joka päivä olet jossain määrin koettanut työnteon ohessa kuntoilla - jossen ole kuntosalille kerinnyt, niin sitten olen treenannut lenkkeilemällä ja/tai tekemällä kotosalla erilaisia lihaskuntoliikkeitä. Olen erityisen ylpeä siitä, että vain joku aika sitten miesten punnerrukset olivat itselle melko haastava suoritus, mutta tätä nykyä niitä menee jo useampia kymmeniä putkeen kerralla! Eniten tekisi mieli kohottaa kestävyyskuntoa, mutta vähänkään kovemmilla pakkasilla ei juuri kehtaa syystä että hengästyneenä pakkasilma keuhkoissa ei tunnu sille kaikkein parhaimmalle. Kuntosalilla olen joskus kokeillut juoksumattoa ja aika usein treenaan crosstrainerilla, jolla saa kunnon hengästymisen aikaiseksi sen liikeradan muistuttaessa pitkälti murtomaahiihtoa. Myös muut salin cardiolaitteet ovat oiva apu, mutta kunnon hölkkää ja reipasta lenkkeilyä ulkosalla, kumpuilevassa maastossa ja luonnon helmassa ei voita mitkään kuntosalit eikä kalliit laitteet!

Olen tässä välillä varovasti kokeillut opetella juomaan kahvia, syystä että lähes jokaikinen tuttava sitä kittaa naamaansa kaksin käsin ja itsestä on aika-ajoin häiritsevää varsinkin kyläillessä selittää, että kahvi ei meikäläisen ruoka- eikä juomapuoleen kuulu. Tähänastiset kokeilut ovat vain tyssänneet melko lyhyeen, koska se yksinkertaisesti maistuu pahalle. Tottumattomalle sen karvas maku on varsin vieras - samoin kun en juuri alkoholiakaan juo. Aikuisemmalla iällä vieraisiin makuihin on hankalampi enää tottua, enkä kyllä koe jääväni mistään paitsikaan jos tuo suomalaisten kansallisjuoma (puhun kahvista, vaikka viinakin kävisi tähän yhteyteen yhtä hyvin...) ei yrityksistä huolimatta ala maistumaan. 

No, saattaa olla että lisävaivaa on joillekin aiheutunut, kun isäntäväki hädissään on kehitellyt muuta tarjottavaa yhdelle laumasta eksyneelle mustalle lampaalle, jolle ei kahvi kelpaa, tai että omista aamuista puuttuu jotain niin oleellista, kun ei ole sitä maagista hetkeä koettu, että aamun eka toimenpide on keittää vahvat sumpit ja vetäytyä kupillisen kanssa aamun lehteä lukemaan ja imemään kofeiinia päivää käynnistämään. 

Mistä ei ole riippuvainen, sitä ei myöskään osaa kaivata.

Sama on muiden "paheiden" kanssa. Alkoholi ja tupakka ovat varmasti niitä yleisimpiä, ja niitä melko vähän käyttäneenä tuskin olen paljon muuta porukkaa vähemmän elämää nähnyt ja kokenut.

No, ehkä jokunen juoru tupakkaringistä on jäänyt kuulematta, muutama pikkutytön tai -pojan ihaileva katse kokematta ku kovat ja isot tyypit vetää savuja poskeen, mutta siitä edestä olen saanut voimaa kohdata itseni ja hermoni muilla keinoilla kuin juoksemalla hermosavuille. Myös rahaa on säästynyt ja sosiaalinen elämäkin on varsin mallillaan, vaikka röökijuoruille harvemmin lähden mukaan passiivisesti kessuttelemaan ja paskaa jauhamaan. Terveyskin on ainakin tähän asti ollut hyvällä tolalla, joten ihan kannattava päätös omasta mielestä.

En myöskään näe eläneeni yhtään sen huonompaa nuoruutta, kun ikätovereista poiketen en rymynnyt kännissä pitkin kyliä, ostanut epätoivoisesti viikonlopun juomia kylän paikallisilta diilereiltä ja hakenut hyväksyntää kulkemalla samoja reittejä kuin muutkin, hinnalla millä hyvänsä. Oma lapsuus ja nuoruus on varsin täynnä onnellisia muistoja ja kaverisuhteita, jotka eivät olleet riippuvaisia siitä, miten perseet vedit viikonloppuna.

En kuitenkaan suinkaan aseta itseäni niiden yläpuolelle, joka omaa nämä kaikki paheet ja kymmenen muutakin siihen kaupan päälle. Kaikki ovat jokaisen omia valintoja, ja varmasti niiden riskit ja edut on kaikkien tiedossa ja niillä saavutettu hyöty jokaisen itsensä punnittavissa. Minä vain satun olemaan tällainen persoona, yhtä uniikki kuin kuka tahansa meistä, omine hyveine ja paheineen. Jokainen saa itse päättää, millaista polkua elämänsä tallaa ja mistä hakee ne kiksejä tuovat tekijät. Oli sitten lihava tai laiha, kunnianhimoinen tai tasainen tallaaja, rikas ja röyhkeä tai lempeä ja rakas tai jotain niiden väliltä, se on jokaisen oma asia. 

Minulle riittää, että saan elää tasapainoista elämää rauhassa niiltä asioilta ja henkilöiltä, joita en katso omalle elämälle tarpeelliseksi tai jotka ovat sille jopa haitallisia, ja katsoa päivä kerrallaan, mitä huominen tuo tullessaan. 

Loppuun vielä päivän aforismi:

"Älä usko mitään siitä, mitä kuulet, ja vain puolet siitä, mitä näet."

Äläkä varsinkaan levitä sitä paskaa pitkin kyliä. Se työ kuuluu maanviljelijöille.

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Kova pakkanen ja lumimyräkät ovat koetelleet meidän paksunahkaisten korpikansalaistenkin sisua viime päivinä, ja huumorintajukin on ollut testissä aika-ajoin kun auto on yön aikana hautautunut tunnistamattomaksi valkoisen peitteen alle, eikä sitä ole tutulta parkkipaikalta löytänyt muuten kuin ulkomuistin ja navigointikykyjen ansiosta. Mutta vaikka tuulilasinpyyhkijät ovat olleetkin jäisiä, tiet liukkaita kuin luistinradat, Audin perspuoli joka kauppareissun jäljiltä lumen ja jään sekoituksen peitossa, hiukset valkoisessa kuurassa ja posken- ja nenänpäät kohmeessa, on se ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin viime vuosilta tutuksi tulleet loskaiset ja sohjoiset, leudot talvet. 

Talvi on myös muualla maailmassa, joskaan ei kaikkialla yhtä purevan kylminä. Esimerkkinä rapakon takainen manner, Amerikka, jonka yhden kansalaisen kanssa olen käynyt viime aikoina runsaasti keskustelua - erityinen kiitos tästä Facebookille, joka huomattavasti helpottaa ja yksinkertaistaa kiireisen ihmisen yhetydenpitoa tuttaviin kautta maailman. Kyseinen henkilö on samainen, josta olen joskus aiemminkin maininnut, aiemmin äärimmäisen suositun mutta nyttemmin jo kuopatun jenkkiläisen poikabändi *NSYNC:in yhden jäsenen, Chris Kirkpatrickin ystävä. Hän asuu Pennsylvaniassa, Pittsburghissa, jossa on myös valkoinen talvi, leudompi tosin, paraikaa meneillään. 
Hän on kysellyt kaikenlaista Suomeen liittyen ja on ollut kovin kiinnostunut kielestämme ja kulttuuristamme. Hän oli jopa hankkinut itselleen ohjelman, jonka avulla opetella lausumaan suomen kielen sanoja. Lähetin hänelle paljon erilaisia kuvia Suomesta, erityisesti Lapista, ja leiskuvat revontulet pohjoisen tummalla taivaalla, kesyt porot autoilijoiden riesana maanteillä, yöttömät kaamosajan yöt ja lumiset tunturit tekivät häneen suuren vaikutuksen. Hän on ihaillut Suomen kauniita maisemia, eläimiä, kylmien talvien ja helteisten kesien sekä villin luonnon ja korkealle kehittyneen teknologian välistä kontrastia.

Sain myös kutsun tulla vierailemaan jenkkeihin, hän kuulemma esittelisi minulle mielellään paikallisia erikoisuuksia ja kiertäisi mukana siellä missä Amerikassa haluaisin vierailla. Ikuisuusunelmana on ollut päästä joskus näkemään oikeasti New York ja sen kuuluisat kohteet kuten Central Park ja Times Square, läntisen rannikon kuumat hiekkarannat, paahtava aurinko ja Los Angelesin miljoonakaupunki, pienet paikalliset kylät ja maaseutu. Toivottavasti tämä haave joskus vielä toteutuu! Ja eihän sitä tiedä, mitä kaikkea siinä sivussa pääsisi kokemaan, kun kyseessä on saman poikabändin lähipiiri, johon myös Justin Timberlake kuului aikoinaan ;-) maailma on seikkailuja täynnä, on vain osattava tarttua hetkeen ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan - ja tuntea oikeat ihmiset!

Chris Kirkpatrick

Kuva: RollingStone

Ei olekaan pitkiin aikoihin tullut kirjoiteltua Chrisin kanssa. Kuten jossain aiemmassa kirjoituksessa olenkin varmaan kertonut, yhteydenpito hänen kanssaan alkoi sattuman kaupalla vuonna 2000. Bändi oli niihin aikoihin suosionsa huipulla ja rikkoi ennätyksiä toisensa perään. Liekö bändillä vieläkin hallussaan voimassaoleva maailmanennätys koskien ensimmäisellä julkaisuviikolla myytyjen levyjen määrää? Joka tapauksessa, yhdessä vaiheessa, noin vuosina 2000-2003 pidin tiiviistikin yhteyttä hänen kanssaan. Lähettelin hänelle suomalaista musiikkia ja hän lähetti minulle kirjeitä ja piirroksia. Sain silloin monta kutsua tulla Amerikkaan, mutta monesta syystä en silloin lähtenyt. Vielä usean vuoden ajan kirjoiteltiin ja vaihdettiin kuulumisia, sainpa joskus tilaisuuden kirjoitella Timberlakenkin kanssa, mutta viime aikoina yhteydenpito on jäänyt vähemmälle. Hänen ystävänsä Christinan kanssa sen sijaan kirjoittelen aina kun ehdin. 

Moni ei uskonut silloin eikä varmaan usko vieläkään, että kyseessä on oikeasti eikä vain leikisti tämä bändi, jonka kanssa kirjoittelin. Vaikea sitä oli itsekin uskoa alkuun, koska olin ihaillut tyypillisen teini-ikäisen sijaan tätä sen ajan kovinta poikabändiä (BSB:n ohella, tietenkin) äärettömän paljon ja hevosharrastuksen lisäksi omistin yhdessä vaiheessa elämäni heille. Äärimmäisen kiitollinen olen kuitenkin siitä, että olen saanut moisen ystävyyssuhteen elämääni ja voin sanoa olevani monta kokemusta rikkaampi.

Justin Timberlake

Kuva: newcelebritypics.com

Tässä vietellään varmaan viimeistä "vapaata" viikkoa pitkään aikaan, koska ensi viikolla alkaa olemaan kalenteri melkolailla täyteen buukattu kun narikkakissan nakki napsahtaa kahtena peräkkäisenä viikonloppuiltana Onnelassa ja maanantaina vedetään niskaan ISS:n vartiointifirman kamppeet ja lähdetään tekemään turvallisuusalan töitä. Sain tänään kouraan kahden seuraavan viikon työvuorolistan ja kasan työkamppeita, eli ei muuta kuin tukka taakse ja uusia haasteita kohti. Aikidoharjoituksissakin olisi tarkoitus ehtiä käymään, jotta saisi päätettyä että alkaako sitä tässä kaiken muun ohella harrastamaan. Ja jos ei tässä ollut tarpeeksi aktiviteettia, Lady Linelta sitä löytyy lisää - säännöllinen kuntoilurytmi pitää mielen virkeänä ja fyysisen kunnon kohdillaan. Eikä tässä vielä kaikki - piirustushommia riittäisi joka kädelle, sormelle ja varpaillekin, joten vapaa-ajankäyttöongelmia tuskin ihan heti ilmenee. Kunhan nämä raastavimmat pakkaset hellittää otettaan, tarkoitus olisi myös jatkaa erään kaverin kanssa lenkkeilyä kuntosalitreenin vastapainoksi. 

Jos joku ei muuten tähän mennessä ole uskonut horoskooppeihin - en minäkään ennen - niin kannattaa ainakin vilkaista aiheeseen liittyvää kirjaa vuodelta 1968. Sen nimi on Aurinkomerkit ja kirjoittajana Linda Goodman. Syvennyin siihen itse tarkemmin siskon kerrottua, miten hämmästyttävän tarkkaan se kuvailee eri horoskooppimerkkien syvimmän olemuksen. Vaikka omalla tapaa uskonkin henkimaailmaan ja muuhun vastaavaan, niin mihinkään höperyyteen en kuitenkaan koskaan ole hurahtanut - tämän kirjan luettuani en enää kuitenkaan voinut olla uskomatta jollain tapaa astrologian ihmeelliseen maailmaan. Seuraavassa listattuna pääpiirteet, mitä kirja sanoo härkänaisesta - minut paremmin tuntevat voivat varmasti yhtyä tähän kuvaukseen:

Härkänainen on sielultaan suuri nainen.

Hänessä esiintyvät useimmat niistä puhtaista piirteistä, joita jokainen mies etsii, mutta harvoin löytää.

Hän saattaa olla niin rajuluonteinen, että monet miehet pötkivät pakoon, mutta hän ei raivostu, ellei häntä härnätä kovasti. Hän ei koskaan käytä naisellisia trikkejä ja teeskenneltyjä kyyneleitä, vaan hänellä on moraalista ja emotionaalista rohkeutta runsaasti.

Hän hakee todellista miestä, sillä hän on todellinen nainen, ja on siitä ylpeä.

Hänelle naisen osa ei merkitse sitä, että koko ajan pitäisi flirttailla tai naukua kuin kissanpentu, joka teeskentelee heikkoa saadakseen tahtonsa läpi. Härkänainen arvostaa sitä, että ihmiset eivät teeskentele muuta kuin ovat. Tavatessaan epämiellyttävän henkilön hän ei käynnistä ajojahtia tuhotakseen tätä – hän vain välttelee häntä.

Hän voi olla erittäin kylmä ja välinpitämätön vihollisilleen, mutta jos hän laskee sinut ystäväkseen, hän pysyy myötä- ja vastoinkäymisissä uskollisina ja on loppuun asti lojaali.

Härkänaista ei kuitenkaan kannata suututtaa – ärsytettynä hänen vihansa on valtavaa. 

Härkänainen ei ole mustasukkainen – hän pysyy tyynenä vaikka mies katselisi muita tai flirttailisi heille.

Jos mies kuitenkin ylittää rajat, jotka on asetettu reilulle pelille, hän voi muuttua kammottavaksi, mutta rajoille on vedetty suurpiirteiset marginaalit. Hänet on pakko tavalla tai toisella asettaa seinää vasten, ennen kuin hän saa härälle ominaisen raivokohtauksen. 

Ellet ole nähnyt häntä raivoissaan, ole onnellinen – ja toivo että vältyt siltä myös vastedes.

Härkänainen on usein taiteellisesti lahjakas.

Hän rakastaa erilaisia tuoksuja kevätsateesta vastaleikattuun ruohoon, tuoreesta leivästä juuripainettuun sanomalehteen, ja reagoi niihin voimakkaasti. Hänen ruoanlaittotaitonsa on vertaansa vailla, ja härkänaisen keittiö onkin todellinen miehenansa.

Hänellä on hankala tapa olla sietämättä vastaväitteitä, varsinkaan julkisesti.

Äitinä hän on miellyttävä, mutta lasten varttuessa voi olla melko vaativa. Härkä-äiti suuttuu, ellei hänen sanansa tehoa. Hän ei siedä tottelemattomuutta tai uhmaa. Silloin herää härän raivo. Joka tapauksessa hän puolustaa lapsiaan voimakkaasti, ja opettaa heidät jäljittelemään omaa rehellistä rohkeuttaan. Hän ei ole koskaan nynny.

Hän valittaa ja itkee aniharvoin. Hän tekee kovasti töitä, kovemmin kuin moni mies, mutta tekee siitä harvoin suurta numeroa. Hän on melkein yliluonnollisen tunteeton kivulle ja rasitukselle, usein jopa tunteettomampi kuin skorpioninainen. Härkänainen ei koskaan odota miehen elättävän häntä. Mies, joka hänet nai, ei nai itkupussia eikä onnenonkijaa. Hänen sydämessään on aina tilaa ja rakkautta ystävien ja vieraden tulla, ja hänen kodissaan on aina lämmintä, kun tulet kylmästä.

Kirjassa oli toki paljon laajempikin selvitys, niin härästä yleensä kuin mies- ja naishärästäkin sekä lapsi-, johtaja- ja työntekijähärästä. Mukaanlukien tottakai kaikki 11 muuta tähtimerkkiä. Mikäli jollakulla ei tätä kirjaa ole saatavilla ja analyysi kiinnostaa, niin ilmoittaa minulle, voin lähettää tiivistelmän. Ehdottomasti kannattaa ainakin vilkaista ennen kuin tuomitsee suoralta kädeltä! Mitä luin muistakin horoskooppimerkeistä kuvauksia, täytyy sanoa että oman lähipiirin kohdalla ne harvinaisen hyvin pitävät paikkansa. Osa on jopa pelottavan tarkkaa tekstiä, sillä onhan se järjenvastaista, että pelkkä tähtimerkki voisi kertoa hyvinkin yksityiskohtaisia tietoja ihmisestä. No, jätetään paikkansapitävyyden arviointi jokaisen itsensä tehtäväksi, itse jouduin kuitenkin pyörtämään monet ennakkoluulot ja epäilyt. Mihinkään lehtien päivähoroskooppeihin en kuitenkaan edelleenkään usko - luonnehoroskooppi on asia erikseen.

Kainuu on viimeisen viikon, pari ollut tehokkaasti itänaapurin kansalaisten valloittamana, johtuen sikäläisen kansan omasta joulun- ja uudenvuodenvietosta. Varsinkin Vuokatti on ollut heidän tukikohtaansa, ja myös Kajaanissa on ollut tuntuva määrä poikkeuksellisen rikkaita venäläisturisteja. Heissä on puolensa ja puolensa - tuleehan heidän kautta runsaasti lisätuloja nälkämaana tunnetulle Kainuulle kuten koko muullekin Suomelle, mutta tavallisen tallaajan vinkkelistä heidän vähintäänkin värikäs käytös ja toikkarointi liikenteessä koettelee välillä hermojen kestävyyttä. Pienenä vinkkinä muutaman vuoden takaisesta kokemuksesta oppineena muillekin: välttäkää viimeiseen asti kolarointia venäläisen osapuolen kanssa. Siinä menee vaan hermot, rahat, aikaa ja vaivaa, ja käteen jää herkästi vain tuulen huuhtoma perse.

Kävin tuossa iltana eräänä katsomassa ohiajaessa Vuokatin laskettelukeskuksen rinteitä, Audi parkkeerattiin pimeälle parkkipaikalle toisen miltei samanlaisen viereen. No, takaisintullessa huomattiin jo 100 metrin päästä, että joku porukka koettaa kiskoa Audin ovenkahvaa, ja pitihän siinä sitten ystävällisesti huomauttaa, että tämä ei nyt taida olla ihan oma auto. Kyseessä oli venäläinen perhe, ja isä painoi avaimen keskuslukitusnappia huuli pyöreänä ja kiskoi ripaa, eikä kukaan porukasta tajunnut että heidän oma autonsa napotti takana, vilkut välkyttäen kun keskuslukitus huusi leipää. Sanopa niille sitten mitään mikä menisi ymmärrykseen, kun kukaan ei tajunnut yhtään selvää suomen kielen sanaa. Viittomakieltä käyttäen sitten lopulta he tajusivat, että eihän tämä heidän kärry olekaan ja koko sakki meni venäjää pulputtaen ja nauraen oman autonsa kyytiin, eli loppu hyvin kaikki hyvin. 

Siinäpä olikin taas vuodatusta kerrakseen. Loppuhuipennuksena mainittakoon, että lähiaikoina olisi mahdollisuus päästä pitkästä aikaa moottorikelkkailemaan, kun lähipiirissä on henkilö joka järjestää yrittäjänä erilaisia ohjelmapalveluja ja joka omistaa kymmenittäin moottorikelkkoja ja kaikkea muuta kivaa perseestä perämoottoriin..ja ne kaikki kivat laitteet vapautuvat nyt venäläissesongin jälkeen käyttöön, joten ainakin meikäläinen on pää kolmantena jalkana ja duracellit latingissa kirmaamassa näiden rautahevosten ohjaksiin ja taittamaan matkaa halki lumisten maisemien. Siitä ja monesta muustakin tulevissa jatko-osissa lisää kertomusta, nyt tämä täti lähtee syömään vastaleivottua ja kotitekoista pizzaa ja pähkinäkorvapuusteja, ja ottaa rennosti vielä kun voi!

Vuoden viimeistä viedään

Niin se vaan alkaa joulu olla juhlittu, ja seuraava puolivuotisetappi, toinen kohokohta vuodessa eli meidän kesäinen juhlamme juhannus on seuraavana odotuslistalla. Toki tuohon väliin mahtuu muutama muukin arkista asteen verran auvoisempi juhlapäivä, uudetvuodet, vaput sun muut, mutta itse olen jaksottanut varsinaisen odotukset arvoiset kohokohdat puolen vuoden jaksoihin.

Jolu sujui kaikkinensa hyvin; ilmeisen kilttinä on vuosi oltu aaton lahjakasasta päätellen ja ruokaa tuli syötyä sitä mukaa kun maha periksi vain antoi. Ja mikä parasta; ilmeisesti lisäkilojakaan ei tuona aikana tullut, vaikka salilla tai lenkillä jouluaikaan ei tullut käytyä. Ehdoton ykkönen joulussa oli joulusauna - ei mikään sähköllä lämpenevä grilli, eikä edes tavallinen puusauna - vaan ihkaoikea, perinteinen ja aito suomalainen savusauna! Vanhemmilla on pihapiirissään ikivanha mutta reilu parisen vuotta sitten uuteen loistoon kunnostettu yksilö, joka poikkeuksellisesti lämmitettiin nyt jouluksi, yleensä kun se on käytössä vain kesäisin vesiputken jäätymisen takia. Yhteistuumin kuitenkin kuljetettiin vesisaavit saunalle, ja siihen vielä pari kesäistä koivuvastaa lisäksi niin saunaelämys oli täydellinen. Vieläpä kun laitettiin pitkä kuja ulkoroihuja valaisemaan tietä saunalle ja jokunen kynttilä itse saunan eteiseenkin, tunnelma oli vertaansa vailla. Ei olisi sitten millään malttanut lopettaa!

Huomenna onkin sitten jo uudenvuodenaatto, ja sitä myöten päästäänkin virallisesti elämään vuotta 2010. Mitään sen kummempia uudenvuodenlupauksia en ajatellut tehdä, lähinnä ottaa vain tavoitteeksi elää elämää täysillä ja ottaa jo tehdyistä virheistä opiksi, kuten aina. Tarkoitus on kerätä koko vuoden edestä paljon hienoja ja huonoja, iloisia ja väistämättä surullisiakin kokemuksia ja muistoja talteen. Toivon, että kasvan myös henkisesti ihmisenä lisää, koska tämän vuoden loppupuoliskon suunta on ollut varsin lupaava siihen suuntaan. Toivottavasti tämä kehitys jatkuu!

Onnelassa on jo jokunen työvuoro takanapäin, ja hyvin on sujunut, vaikkakin kiireisiä iltoja ovat olleet ja oppi on totisesti tullut opittua tehdyn työn kautta. Tammikuussa onneksi helpottaa kun vuoden kiireisin aika hellittää viimeinkin ja monet viettää tipatonta tammikuuta tai kärsii lompakkovajeesta joulumenojen takia. Toisaalta, kiire pitää mielen virkeänä ja tunnitkin kuluvat töissä varsin huomaamatta, kun ei juuri ylimääräisiä taukoja jouda pitämään eikä kelloa ehdi tuijottamaan. Ennakkokäsitys noista hommista on niiden tekemisen myötä kääntynyt ehkä hieman positiivisempaan suuntaan, ja odotankin innolla seuraavia vuoroja.

Asiasta tyystin toiseen - kuullessani Escadan lanseeraaman tuttuun tyyliinsä taas uuden kausituoksun (tai kevääksihän se ilmeisesti on markkinoille tulossa) nimeltään Marine Groove, hurahdin tyystin näiden kausituoksujen maailmaan ja haluaisin mieluusti edellisvuosienkin tuoksut kokoelmiin. Harmi vain, että ne ovat nimensä veroisesti kausituoksuja, mikä tarkoittaa että niitä tulee vain tietty erä myyntiin ja kun se loppuu, niin niitä ei enää saa. Joitain kappaleita saattaa esimerkiksi ulkomaisista nettikaupoista löytyä jos oikein jaksaa etsiä.

Yksi syy niiden haluamiseen voi tietenkin olla juuri niiden saatamattomuus (piti ihan miettiä onko tuo edes suomen kielen sana?), sillä ihmisluonto tunnetusti halajaa sitä, mitä ei saa, mutta suurempi syy on kuitenkin se, että kesätuoksut ovat olleet jo tuoksunsa puolesta vertaansa vailla. Moni sanoo niitä liian imeliksi teinien suosimiksi hajuvesiksi, mutta omasta mielestä ne ovat juuri sopivan makeita, kesäisiä ja pirteitä tuoksuja. Nähtäväksi (tai haistettavaksi) jää, millainen uusin tulokas kesälle 2010 on, mutta aiempien vuosien perusteella tuskin tarvinnee pettyä.

Jo pelkät pakkaukset ovat kuin värikkäitä, makeita karkkeja - jotka vetävät naisia puoleensa yhtä tehokkaasti kuin legendan mukaan hunaja karhuja.

Vuosijärjestyksessä alkaen vuodesta 2000 kesätuoksut ovat:

• Lily Chic (2000)
• Tropical Punch (2001)
• Sexy Graffiti (2002)
• Ibiza Hippie (2003)
• Island Kiss (2004)
• Rockin' Rio (2005)
• Pacific Paradise (2006)
• Sunset Heat (2007)
• Moon Sparkle (2008)
• Ocean Lounge (2009)
• Marine Groove (2010)

Kausituoksuja on toki valmistettu jo aiemmin, oman tiedon mukaan ainakin vuodesta 1992? Joku voi korjata jos olen väärässä. 

Escadan kausituoksujen lisäksi on paljon muitakin loistavia tuoksuja olemassa, kuten omat ikikestosuosikit eli Dolce & Gabbanan Light Blue ja Puman tuoksut, kuten Flowing sekä uusin Urban Motion. Puman Flowingista olemassaoleva miesten versiokin tuoksuu miehisessä käytössä varsin houkuttelevalta, joten suosittelen vilpittömästi jokaiselle urokselle testattavaksi.

Omasta hajuvesivalikoimasta löytyy tällä hetkellä myös Kylie Minoguen Showtime sekä Paris Hiltonin Heiress. Celine Dionin nimen alta löytyy monta hienoa tuoksua, jotka itseltä kovan käytön jäljiltä kaikki ovat tällä hetkellä loppuneet. Niitäkin kannattaa kokeilla.

Vielä yksi esillenoston arvoinen on ehdottomasti Naomi Campbellin Seductive Elixir sekä saman persoonan käsialaa oleva At Night. Upean sensuelleja ja sopivan voimakkaita ja huumaavia tuoksuja.Muitakin loistavia ja kokeilun arvoisia toki löytyy ja vaikka yksityiskohtaisin kuvauksin, mutta tästä kirjoituksesta voisi venähtää melko pitkänpuoleinen kun alkuun pääsisi, joten jätetään loput itse kunkin arvioitavaksi. 

Joku, varsinkin moni mies, voi ihmetellä, miksi tuhlata verrattain isoja rahasummia vain siihen, että tuoksuu jollekin, mutta itselle eikä monelle muulekaan naiselle (eikä miehellekään) se ei ole ihan vain se ja sama. Hajuaisti on kuitenkin erittäin tärkeä ihmiselle ja on suoraan kytköksissä makuaistiin - jokainen flunssan kokenut tietää, ettei ruoka maistu millekään jos nenä on tukossa. Kokeilkaapa vaikka syödä jotain pitäen samalla nenästä kiinni. Tuoksu vaikuttaa suoraan mielialaan ja saa olotilan vaihtumaan iloisesta pirteään, sensuellin aistillisesta rauhoittavaan ja tyyneen ja kaikkeen niiden välillä. Se saa myös tuntemaan olon heti viehättävämmäksi ja seksikkäämmäksi. 

Lisäksi, tuoksu tuo mieleen muistoja. Itse en luovu koskaan D&G:n Light Bluesta siksi, koska se tuo elävästi mieleen vuoden 2004 kesän, ja kyseiseltä kesältä on paljon unohtumattomia tilanteita ja hetkiä jotka haluan muistaa hamaan tulevaisuuteen asti. Se oli omassa elämässä suuri käännekohta, kasvun paikka ja samalla villin vapauden, itsensä tuntemisen opiskelun ja uuden kokemisen aikaa. Sinä oli sitä oikeaa kesän huumaa, yöttömiä kaupungin öitä, kielletyn hedelmän makua ja omien siipien kokeilua. 

Jokainen muukin käyttämäni hajuvesi tuo elävästi mieleen jonkin ajanjakson tai aikakauden elämästäni. Joululahjaksi miesystävältä muutama joulu takaperin saatu Celine Dionin Belong auttaa minua elämään uudestaan niitä alkuhuuman aikaisia hetkiä, ja Seductive Elixir palauttaa taas muistin kätköistä esiin viime kevättalven, Audin, ajelut auringon sulattamilla maanteillä, poppivehkeet ja Lady Gagan Pokerface- ja Lovegame -biisit. Paris Hiltonin Heiress -tuoksusta en edes erityisemmin pidä, mutta siihenkin liittyy vahvasti omat koetut hetket tässä elämässä.

Tottakai siis jatkan uusien kokemusten ja elämysten hankkimista ja tuoksujen avulla niiden muistiin taltioimista jatkossakin. Valokuvia ja muita muistoja toki löytyy vuosien varrelta, mutta mikään muu keino ei ole vielä tuoksuja tehokkaammaksi keinoksi osoittautunut. Aiheesta oli itse asiassa joskus tehty jonkin sortin tutkimuskin: vanhukset kuulemma palauttivat muistoja elämästään mieleen haistamalla vuosien varrelta tutuksi tulleita tuoksuja, kun ne muuten olivat jo mielen sopukoista kadonneet. Eipä siis yhtään vähätellä ihmisen hajuaistin voimaa!

Vuoden viimeistä blogikirjoitusta viedään. Ulkona on noin -12 asteen kaunis pakkaskeli ja huomenna uudenvuoden aatto. Kaupungin ilotulitus alkaa kello 20.45 ja suunnitelmat vielä melkolailla auki. Töitä Onnelan narikassa on seuraavan kerran tiistaina. Tästä on hyvä jatkaa.

Oikein riemukasta ja onnellista uutta vuotta 2010 jokaiselle!

Oppikaa tehdyistä virheistä, hankkikaa uusia kokemuksia, älkää luvatko mitään, mitä ette pysty pitämään, mutta eläkää niin, että kestätte elää itsenne kanssa vielä seuraavanakin päivänä. Kiitos ja kuulemiin!

Henkisen voiman tiellä

Nyt on sitten minulla ja monella muulla hyvä syy olla erityisen ylpeä itsestään - eilen keskiviikkona tuli kunniakkaasti suoritettua lakisääteiset vartijan ja järjestyksenvalvojan kurssit erityisine voimankäyttökoulutuksineen. Kehitys niin fyysisesti kuin varsinkin henkisesti verrattuna muutaman kuukauden takaiseen on omalla kohdalla huomattava; tuntuu kuin olisi siinä lyhyessä ajassa kasvanut hurjasti. Fyysiseen kasvuun käynee selitykseksi ahkera kuntosalilla käynti, jonka johdosta selvää lihaskasvua on ollut havaittavissa sekä koululla tapahtuneet voimankäyttöharjoitukset, joiden jälkeen on saanut irvistellen ja varoen laittaa saapasta seuraavan eteen. Henkisen kasvun vauhdittajana on toiminut loistava oppimisympäristö ja ammattitaitoiset alan opettajat, joiden ansiosta tietoisuus alasta ja vastuullisuus omasta ja muiden turvallisuuden huolehtimisesta on saanut aivan uuden ulottuvuuden. Kukaan ei vielä tiedä, mikä minusta isona tulee - onko tämä juuri se lopullinen suunta, jonka pohjalle haluan elämäni rakentaa ja itseäni kehittää, mutta tällä hetkellä ajatustasolla se ei tunnu yhtään huonolta. Olisi suorastaan huikea visio nähdä itsensä kehittymässä turvallisuusalan ammattilaiseksi vuosien mittaan, ja ensimmäiset, hieman haparoivat askeleet siihen suuntaan ovat jo onnellisesti takanapäin. 

Innostuksen puuskassa ilmoittauduin oitis innokkaaksi opiskelijaksi myös Kajaanissa pyörivälle aikido -kurssille. Koululla harjoitellut voimankäyttöliikkeet sytyttivät kytevän innostuksen liekin itsepuolustuslajeja kohtaan, ja niistä varsinkin aikido tuntuisi olevan erityisen lähellä sydäntä sen rauhanomaisuuden vuoksi - siinähän ei ole pyrkimyksenä vahingoittaa vastustajaa, vaan käyttää tämän voimaa hyödyksi ja vastustajan voittamisen sijaan pyritään tämän hyökkäystahdon nujertamiseen. Aikido onkin suomennettu yleisesti "henkisen voiman tieksi".
Ensivaikutelman saadakseni menin seuraamaan jatkokurssilaisten treenejä hallille ja vakuutuin näkemästäni. Opettaja opasti lyhyesti tärkeimmät asiat lajista ja kannusti tulemaan jatkoryhmän mukaan tammikuusta alkaen - seuraava alkeiskurssi kun alkaa vasta ensi syksynä. Jos olisin valmis tekemään enemmän töitä, pysyisin kuulemma varmasti hyvin mukana, ja kieltämättä tarjous on varsin houkutteleva. Kovalaisen sisulla pystyy tunnetusti miltei mihin vain! Lupauduin vielä käymään treenejä seuraamassa ja tekemään päätöksen sitten sen pohjalta.

Muutenkaan ei tällä rintamalla pyyhi yhtään pahemmin, päinvastoin; kävin eilen kuskin roolissa mutkan Onnelassa ja tuttu portsari tarjosi samalla töitä. Oli kuulemma narikkaan työvoimaa hakusessa ja minä olin siihen sopiva vaihtoehto, jos vain homma kiinnostaisi. Ja kiinnostaahan se! Kaikenlainen työkokemus on aina hyväksi, ja koska muutenkin tulee usein kuskina Onnelassa istuttua, niin samalla vaivalla pääsee ihan palkkatöihinkin. Nyt on vieläpä luvat järjestyksenvalvontaankin kunnossa (hain tänään poliisilaitokselta virallisia vartijan ja jv:n kortteja), niin järkkärin töidenkin teko on mahdollista. Kuulopuheiden ja ihan virallistenkin informaatioiden mukaan turvallisuusalalla olisi rutkasti töitä, joten senkään puolesta ei yhtään hullumpi alavaihtoehto.

Koulunpenkkien kulutuksen jälkeen, lakisääteisten kurssien merkeissä, alkoi allekirjoitaneellakin ihan rehellinen joululoma, joka kestää aina siihen asti kuin itsestä siltä tunnostaa. Työssäoppimisen voi aloittaa joko heti tai tammikuussa tai vaikka senkin jälkeen - tässä kulminoituu tämä aikuisopiskelun ehdoton plussapuoli - ei tarvitse istua perse penkissä päivästä toiseen vaan on enemmän vapautta ja vastuuta määritellä itse oman opiskelunsa tahti. Alustavien suunnitelmien mukaan omalla kohdalla alkaisi työssäoppiminen ISS Securityllä ennen tammikuun puoltaväliä. Uusia haasteita odotellessa!

Kaiken hulinan ja kiireen keskellä on täysin unohtanut, että joulu on oikeasti käsillä - se aika vuodesta, jota on odottanut kaikkein eniten. Jo tasan viikon päästä vietetään aattoa, ja kaikki jouluaskareet ja -suunnitelmat ovat täysin kesken. Kaikki energia on viime viikkoina fokusoitunut vartijan peruskurssin suorittamiseen, ja olihan ne melkoisen huojentuneita ne ilmeet, joita näin koululla eilen kokeen suorittamisen jälkeen ja kun tulokset olivat selvillä; läpi meni niin että heilahti! Vasta sen jälkeen alkoi pikkuhiljaa vapauttaa ajatuksia muuhun ympärillä tapahtuvaan, kuten juuri siihen että joulukuu on menossa jo yli puolenvälin ja sitä myöten kohta on taas aika paistaa kinkkua ja paketoida lahjoja. 
Viime vuosina valkoinen joulu ei ole suinkaan ollut itsestäänselvyys ja uutenavuotena on toden teolla saanut etsiä laukaisupaikkaa raketeille lumen puuttuessa, mutta näillä näkymin moista ongelmaa ei pitäisi olla odotettavissa - ainakin kylmää vaikuttaisi olevan jos samaan malliin jatkuu. Koko viikko on mennyt reippaasti yli - 20 asteen lukemissa, tänään mittari näytti noin - 25 astetta. Pihan kahdesta saksalaisautosta vanhempi veti pisteet kotiin startattuaan jokaikinen aamu ilman minkäänlaista lämmitystä kerrasta, kun taas Audi roikassa seisomisesta huolimatta ei ole osoittanut merkittäviä yhteistyöhaluja lähteä halkomaan viiltävää pakkastuulta teiden päälle. Vanhassa vara parempi, sanotaan, ja VW Vento vuosimallia -92 on osoittanut sen ainakin tässä tapauksessa todeksi.

Maailma on kaunis

Lumet suli ja räntä- ja vesisateet tuli tilalle pimentämään entisestäänkin pimeää ja synkkää marraskuuta. Mutta kaikeksi onneksi tuo synkkyys rajoittuu vain ympäristöön, eikä mielentilaan, ja senkin kestää kun tietää sen olevan väliaikaista.

Asiat rullaavat varsin hyvin omalla painollaan. Audi alkaa olla Laakkosella valmiina ja katsastusta vaille, sisustusvimmakin on vauhdissaan. Ostin asuntoon kaksi uutta, punaista ja paksua karvamattoa, sillä päätin vakaasti, että minun asunto sisustetaan sitten mustan ja punaisen värein tästä alkaen. Tuleva sohva on oleva kirkkaan verenpunainen kuten nämä matotkin ja kävin tuossa tilaamassa Eurokankaalta samansävyiset verhotkin. Mustia paneeliverhoja minulla jo valmiiksi onkin. Väriteema sopii lisäksi aivan loistavasti jouluun, ei tarvita enää kuin muutamat jouluvalot (makuuhuoneessa on jo usein kappalein, jee), kartonkinen tonttu ikkunaan ja jokunen kynttilä niin asuntohan suorastaan huokuu joulun tunnelmaa.
Käytiin tuossa päivänä eräänä siskon kanssa levittämässä joulumieltä laajemmallekin, kun väsäsimme Tiimarissa yksinäisille vanhuksille jaettavaksi tarkoitettuja joulukortteja. Toivottavasti taas muutamalle tulee sen johdosta parempi joulu!

Paavo -kissalle ollaan kovasti kaavailtu kissakaveria tänne, kun meinaa olla niin ihmisriippuvainen ja hellyydenkaipuinen kissa, ettei ihmisten huomio millään tunnu riittävän. Eli kissanpentukin tässä on vähän katselussa.

Onnelassakin kävin peräti kahtena iltana, perjantaina ja lauantaina, kuskin roolissa tottakai. Molemmista reissuista kertyi tällä kertaa paljon hyviä muistoja, mikä ei ole ollenkaan sanottua varsinkaan silloin, kun Kovalaisen klaani on ottireissulla. Kokemusta on, todellakin. Niistä kommelluksista saisi sellaisten paljastus- ja kohukirjan aikaan, ettei tosikaan. Mutta nyt molemmat illat olivat kaikinpuolin onnistuneita, ja ilmoille vilahti valoa tunnelin päässä sen suhteen, että Kovalaiset ehkä sittenkin osaavat olla ihmisiksi, jopa juovuksissa. Nyrkit eivät heiluneet, herjatkaan eivät pahemmin lennelleet (ehei, ei Kovalaiset oikeasti välivaltaisia urpoja ole, mutta ärsytettynä varsin vaarallisia), kaikki oli vallan sopuisaa ja tanssilattiallakin tuli taas vaihteeksi hieman jorailtua menemään. Iloista pikkujouluporukkaa oli sankoin joukoin liikenteessä, eikä edes taivaalta satanut räntä ja loputon pimeys saaneet mieliä matalaksi.

Onneksi sentään tämä vuoden masentavin kuukausi sijoittuu opiskelujen suhteen loistavasti kohdilleen - etäopiskelut jatkuvat edelleen aina joulukuun alkuun saakka, jolloin koulumiljöö kutsuu taas. Olisi kieltämättä viime viikkoina saanut motivoida ja tsempata itseään ties millä ja laittaa melko isoa porkkanaa tikun nokkaan houkuttimeksi, että olisi oikeasti yksinkertaisesti jaksanut nousta aamulla kuuden maissa ylös ja opiskella täysiä kahdeksan tunnin koulupäiviä vieläpä niin, että päähänkin olisi jäänyt jotain. Yleensä se ei tuota edes pahempaa ongelmaa, mutta yksinkertaisesti tämä jatkuva pimeys saa kummasti pahimmat energiapuuskat laantumaan, ja välillä voisi nukkua melkein ympäri vuorokauden - ainakin kovasti tuntuu siltä.

Tälläkin hetkellä tuntuu, kuin maan vetovoima olisi jotenkin voimistunut ja vetäisi puoleensa magneetin lailla, ja arkisetkin askareet meinaavat tuntua jotenkin ylitsepääsemättömiltä ja tekisi mieli vain maata sängyssä, lukea lehtiä, nukkua ja katsoa ehkä jopa jonkun leffan aina väliin. Ja syödä, tottakai. On fakta, että kansa lihoo aina talviaikaan muutaman kilon. Kylmän, märän ja pimeän vuodenajan takia energiavarasto riittää hädintuskin arjen pyörittämiseen ja mielekäs tekeminen on helppo korvata syömisellä. Itse kuitenkin olen onneksi jaksanut tsempata itseäni kulkemaan säännöllisesti salilla liikkumassa, ja se pitää ruokavalion myös aisoissa, kun ei millään halua haaskata tuntikausien rehkimistä suuntaamalla suoraan salilta lähimmälle roskaruokapaikalle. Sitäpaitsi hedelmien ja vihannesten syöminen tähän vuodenaikaan saa mielen piristymään vitamiinimääriensä ansiosta korkeammalla. Kotitekoista marjamehua on myös kulunut pullotolkulla ja kuntosalitreenien myötä on voinut hyvällä omallatunnolla kiskoa harva se päivä naudan pihvejä ääntä kohti proteiinin saannin varmistamiseksi ja lihasvoiman vahvistamiseksi. Piti vielä pelata varman päälle ja hakea apteekista kalkki-/vitamiinitablettipurkillinen korvaamaan auringonpaisteen puutteen aikaansaamaa D-vitamiinin puutostilaa ja lisäämään kalsiumin saantia, koska allekirjoittanut ei juuri maidon juontia harrasta (joku pahe se minullakin pitää vissiin olla..).

Kuntosalista puheenollen johtui mieleen eräs lieveilmiö, joka on ajoittain sekä siellä että muuallakin tässä nyky-yhteiskunnassa selvästi havaittavista ja josta meikäläisen on tottakai pakko päästä purkautumaan. Nimittäin kiire ja sen ihannoiminen. Kiireestä on tullut suorastaan muotia. Viimeksi tänään salilla väkiselläkin kuulin naisporukan keskustelua, josta päällimmäiseksi jäi mieleen se, miten aikataulutettua ja organisoitua heidän elämänsä oli. Pullantuoksuinen kotiäiti on jo aikaa sitten ilmeisesti ollut "out" ja kova ja kiireinen uranainen sen sijaan "in". Annetaan ymmärtää, että on tavoiteltavaa pitää itsensä niin kiireisenä, että nipinnapin ehditään käydä salillakin näyttäytymässä ja jokaviikkoisella spinningtunnilla trendikkäästi pyörähtämässä, joka jälkeen onkin taas se-ja-se meno edessä ja koko lähitulevaisuuskin on buukattu jos jonkinlaista menoa ja meininkiä täyteen.
Itselle sellainen touhu tuntuu enemmänkin kuin vieraalta, sillä spontaanina ja impulssiivisena ihmisenä sitä tarttuu helposti hetkeen eikä liikoja edes halua suunnitella tulevaa. Sitäpaitsi omasta mielestä pullia pyöräyttelevä kotiäiti on aivan yhtä hyvä, ellei parempikin, kuin nykyaikainen uranainen, varsinkin ihmisenä, koska naisena tässä maailmassa ja etenkin bisnesmaailmassa pärjääminen vaatii veronsa ja väkisinkin muuttaa ihmistä helposti kovaksi, tunteettomaksi ja liian itsetietoiseksi. Elämästä on osattava nauttia se vähä aika mitä sitä täällä eletään, eikä se ainakaan oman näkemyksen ja kokemuksen mukaan onnistu määrittämällä itsensä ehdottomasti ja sokeasti vain saavutettujen asioiden, kiireellisenä pitämisen ja kalliiden harrastusten kautta.

Toisenlaistakin menoa olen salilla pistänyt merkille, tällä kertaa positiivisempaa, ja siitä heräsi itsellekin itämään ajatuksen siemen. Huomasin siinä pukuhuoneessa vaatteita vaihtaessani kahden naisen kaikessa rauhassa suunnittelevan yhteistä päivän- ja illanviettoa, ja mietinkin että miksei sellaista voisi harrastaa yleisemminkin. Jo ennestään jurot suomalaiset ja vielä sitäkin jurommat kainuulaiset tuppaavat vetäytymään helposti omiin oloihinsa ja viettävät aikansa kotona neljän seinän sisällä oman perheen tai puolison parissa. Pimeä ja synkkä vuodenaika vain pahentaa tilannetta, eikä ulos lähdetä kuin pakon edessä ja tuttujen kanssa pidetään yhteyttä enää Facebookin kautta tai tervehtimällä lyhyesti Prisman kassajonossa. Näiden naisten yhteisistä suunnitelmista viettää aikaa yhdessä salikäynnin lisäksi ruoanlaiton ja muun kivan merkeissä toi mieleeni nostalgiaa herättävät tunteet ja muistot vanhoista kunnon "tyttöjen illoista", joista voisi joustavasti soveltaa erilaisia vaikkapa naisten, pariskuntien tai kaverusten välisiä illanviettoja. Tämä ei nyt tarkoita vain sitä, että sovitaan perjantaina vartin yli kymmenen illalla, että otetaan pikaiset pohjat ja lähdetään koluamaan Onnela kunnon laitamyötäisessä läpikotaisin ja vaihdetaan seuraavan päivän dagen-efterissä naamakirjassa muutama myötätuntoinen kommentti siitä, mitä sumuisesta illasta mieleen on jäänyt, vaan mielikuvitusta voi käyttää laajemmaltikin. Aina kun jaksetaan kyllä siinä Onnelan jonossa lämpimikseen ja alkoholin tuomasta alibista turvaa hakien lupailla, miten kyllä "heti ensi viikolla tehdään kyllä sitä ja tätä", ja miten pitäisi ehdottomasti nähdä useammin sun muuta, mutta kuinka usein mitään sen eteen tehdään? Seuraavana aamuna ollaan taas juroja ja kankeita omia itsejämme ja tavataan taas ohimennen siinä Prisman kassajonossa ja nyökätään lyhyesti tervehdykseksi.

Siksi mieleen heräsi miljoona ajatusta salilla näiden naisten jutustelua kuunnellessa, että mitä kaikkea sitä oikeasti voisikaan keksiä elämää piristämään. Kokoaisi vaikka kaikki hyvät tutut yhteen ja lähtisi jonnekin Vuokattiin laskettelemaan ja mökkeilemään, viettäisi yhden tai parin hyvän naisystävän kanssa kunnon perinteisen naisten illan kokkaillen, jutustellen ja iltaa istuen tai kutsuisi extempore jonkin paikkakunnalla asuvan tutun mukaan kaupungille kunnon kahvilaan jutustelemaan kuulumisia. Ei kenelläkään voi niin kiire olla, ettei muutamaa sanaa silloin tällöin ehtisi vaihtaa, muutenkin kuin ohimennen tavatessa tai jurrissa. Tai jos on, niin on syytä miettiä, miksi kukaan haluaa sellaisen ihmisen ystävä koskaan ollakaan?
Tässä itsemurhien luvatussa maakunnassa ihmisten olisi oikeasti hyvä opetella pitämään läheisiinsä enemmän yhteyttä ja kyselemään kuulumisia, ihan vilpittömästi eikä vain tavan vuoksi. Ei kukaan kuitenkaan oikeasti halua elää elämäänsä yksin eikä kenelläkään voi liikaa olla kunnon ystäviä.
Itselle tuli tässä vasta äärettömän hyvä mieli, kun kävin erään pitkäaikaisen kaverin luona pitkästä aikaa kylässä ja pari päivää sitten lenkkeilemässä - meillä kun ei jostain syystä ole ollut tapana tehdä mitään yhdessä enää muutamaan vuoteen kun hän perheellistyi, vaikka me kuitenkin asutaan samassa kaupungissa! Eikä sitä voi edes sanoa miten hyvä mieli tuli, kun täällä kävi kyläilemässä eräs tuttu, jonka kanssa nimeltä mainitsemattomasta syystä ei paljoa ole viime aikoina tullut oltua tekemisissä ja joka luuli etten sitä haluaisikaan, ja tämä sanoi (vaikkakin kännissä, mutta silti), että miten iloinen hän on kun häntä ei olla hylätty ja miten yksinäinen hän on ollut. Selvinpäin on hiljainen eikä tunteista puhu, mutta itkien siinä kertoi miten kiva olisi nähdä useamminkin. Kyllä siinä itselläkin piti itkua pidätellä, kun mietti, miten monta ihmistä mahtaakaan olla vastaavassa tilanteessa - yksin ja oikeita ystäviä vailla, pahimmillaan jopa oman käden oikeudella elämäänsä päättämässä. Yksi pieni teko itseltä voi olla jollakin toiselle koko elämän käännekohta.

Siinä tilanteessa piti hiljentyä ja tutkiskella tovi omaa sisintä. Minussa on ilmeisen monta puolta - härälle ja Kovalaisen suvulle erittäin ominainen tulisen temperamenttinen luonne, jonka seurauksena esimerkiksi perjantaina kuskin roolissa ollessani kyyditettävän epämiellyttävä vihjailu takapenkiltä johti siihen, että auto pysähtyi siihen paikkaan ja kyseinen henkilö jatkoi taipalettaan öisessä räntäsateessa apostolinkyydillä ja toinen samanlainen sai heti perään elämänsä kyydin ruikuttamansa pubin eteen Venton pyörähtäessä sen eteen komeassa sivuluisussa - sekä toinen (se parempi) taitelijalle ja ajattelijalle ominainen tunteellinen ja herkkä puoli, jonka johdosta tekisi ajoittain mieli ottaa kaikki kulkukissat ja elämän kolhimat eronneet ja karanneet oman katon alle ja siipien suojaan turvaan elämän myrskyiltä (niinkuin joissain määrin olen tehnytkin) ja hukuttaa kaikki läheiset ja luottamuksen ansainneet joulun alla lahjoihin. Ja jonka sydän ja silmät itkee lohduttomasti elämän epäoikeudenmukaisuuden ja vääryyden muistuttavan kovalla kädellä olemassaolostaan. Ehkä minussa sitten on kaksi ääripään elementtiä, kuin tuli ja vesi vastakkain. Välillä tyyni kuin kuulaan kesäillan järvenselkä, ja välillä räjähtävä kuin juhannuskokko, johon on nakattu kanisterillinen bensaa.

Onneksi nämä elenentit ovat kuitenkin niin lähellä toisiaan, että loimuavat liekit on helppo myös sillä vedellä sammuttaa.

Loppuun ajateltavaa Irwinin tyyliin.

"Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus.

On vapautta kuunnella metsän huminoita,
Kun aamuinen aurinko kuultaa kallioita,
Ja elää elämäänsä. 

On vapautta valvoa kesäisiä öitä
Ja katsella hiljaisen haavan värinöitä,
Ja elää elämäänsä. 
 
On vapautta istua iltaa yksinänsä
Ja tuntea, tutkia omaa sisintänsä,
Ja elää elämäänsä. 

On vapautta vaistota viesti suuremmasta
Ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta,
Ja elää elämäänsä."

(Irwin Goodman - Maailma on kaunis)

"Niin monta virtaa on jäänyt taa ja monta vielä on seilattavaa
Joskus tyyntä ja joskus niin myrkyisää on täytynyt ylittää

Yksi virta vielä on edessä, joka kerran ylitetään
Ja sen virran tummassa vedessä koko menneen elämän nään
Sitä itse ei joudu ees soutamaan
Vastarannalta tullaan noutamaan
Yksi virta vielä on edessä, joka kerran ylitetään

Ei päivää ennalta tietää saa
Ei edes taivalta kuljettavaa
Mutta kerran sen rannalle päättyy tie ja ylitse matka vie

Yksi virta vielä on edessä, joka kerran ylitetään
Ja sen virran tummassa vedessä, koko menneen elämän nään
Sitä itse ei joudu ees soutamaan
Vasta rannalta tullaan noutamaan
Yksi virta vielä on edessä, joka kerran ylitetään

Sen rantaa lapsesta kuljetaan
Se kuohuu vaikka ei huomatakkaan
Kaikki murheet ja riemut sen pintaan jää ja mennyttä elämää."

(Irwin Goodman - Tumma virta)